Ellivuori Bike Park, LA 7.9.

Aivan järven rannalla sijaitseva Ellivuori Bike Park on monen suosikki sopivan endurohenkisten reittiensä ja kauniin miljöönsä ansiosta. 


LISÄINFOT (lisätty 6.9. klo 23:00)

Kilpailussa ajetaan viisi eri erikoiskoetta, joista jokainen kahdesti vapaassa järjestyksessä.

Alle 10v. ja 10-13v. eivät aja After Ski:tä, mutta muut neljä reittiä vähintään kerran. Halutessaan nuoret saavat ajaa reitit toisenkin kerran, jolloin parempi aika jää voimaan.

Kilpailutoimisto päärinteiden puolella, lipunmyyntikopissa. Siirtymä hissille tietä pitkin. 

Miesten suihku rantasaunalla. Naisten suihku kilpailutoimison takatilassa.

Rinneravintolassa keittolounasta, muuta pientä syötävää ja juomia. Myös hotellilla mahdollisuus ruokailla ja saunoa (maksu hotellin respaan). 


Ellivuoren reitit kulkevat pääsääntöisesti metsässä, vaikka jokunen bermikin reiteille saadaan varmasti osumaan. Luonteeltaan metsäreitit ovat Suomi-enduroa parhaimmillaan. Siirtymiin hyödynnetään ankkurihissiä, jonka lisäksi jonkin verran poljettavaa ylämäkeä. 

Kisassa ajetaan jokainen erikoiskoe kahteen kertaan vapaassa järjestyksessä. Päätät siis itse, missä järjestyksessä haluat erikoiskokeet ajaa, mutta kaksi suoritusta kullekin erikoiskokeelle vaaditaan lopputuloksen saamiseksi (ellei toisin myöhemmin ilmoiteta). Alle 10v. ja 10-13v. luokat voivat ajaa erikoiskokeet kahdesti (jolloin parempi aika jää voimaan) tai halutessaan vain kerran. Vapaalla järjestyksellä pyrimme vähentämää jonotusaikaa erikoiskokeille. Hissijonoa tulee kuitenkin varmasti olemaan. Tarkemmat tiedot kilpailureitistä ja sarjoittain vaadittavista erikoiskokeista julkaistaan kilpailuviikolla.

Lue kilpailun säännöt ajatuksella, sillä sääntöjen rikkomisesta voi tulla aikasakkoa. Osallistujainfosta löytyy tärkeät tiedot kaikille kuskeille kisassa toimimiseen ja lisäksi linkki videoon ensikertalaisille. Ensiavun puhelinnumero kilpailun aikana: 041-3116126.


Aikataulu (muutokset mahdollisia):

  • 9:30-12:00 Kilpailutoimisto auki
  • 9:30-12:45 Avoimet harjoitukset
  • 13:00 Ajajakokous kilpailutoimiston edustalla
  • 13:05 Ensimmäinen kuljettaja radalle
  • 17:30 Palkintojenjako (arvio, kilpailun kestosta riippuen)

Ilmoittautuminen:

https://fundurocup.tapahtumiin.fi/fi/

Ennakkoilmoittautuminen päättyy kilpailuviikon keskiviikkona klo 23:59. Jälki-ilmoittautuminen onnistuu kilpailupäivän aamuna toimistossa klo 9:30 alkaen, jos paikkoja on vielä jäljellä. Kilpailuun mahtuu 180 kuljettajaa, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 


Kilpailussa ajettavat luokat:

  • alle 10v.
  • 10-13v.
  • 14-16v.
  • alle 21v.
  • Miehet
  • Naiset
  • M-40
  • Hardtail
  • E-bike
  • E-bike naiset

Juniorisarjoissa omat luokat pojille ja tytöille. Ilmoittautuessa ilmoitetaan, mihin ikähaarukkaan kuljettaja kuuluu.

Osallistumismaksut: 

62€/48€ (Aikuiset/Juniorit ja nuoret)

Jälki-ilmoittaututuminen paikanpäällä 75€/60€ (korttimaksu tai tasarahakäteinen)

Osallistumismaksu sisältää:

  • Merkitty kilpailureitti
  • Hissilippu kilpailupäivälle
  • SportIdent SIAC ajanottochipin vuokra
  • Kilpailunumero kiinnitystarvikkeineen
  • Tulospalvelu, tulokset tarkasteltavissa netissä erikoiskoekohtaisesti
  • Ensiapu kilpailun aikana
  • Pyöränpesumahdollisuus

Osallistuminen ei vaadi lisenssiä. Osallistujia ei ole vakuutettu kilpailunjärjestäjän toimesta. Jokainen osallistuja on velvollinen huolehtimaan tarpeelliseksi katsomastaan vakuutusturvasta. Ilmoittautuminen on sitova, eikä maksua palauteta jos ilmoittautunut on estynyt osallistumaan tapahtumaan. Ilmoittautumisen voi siirtää toiselle henkilölle kilpailuviikon keskiviikkoon asti ilmoittamalla siitä sähköpostitse sini@randombikes.fi. Kerro viestissä alkuperäisen ilmoittautuneen nimi ja uudelta osallistujalta seuraavat tiedot: nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, sarja johon haluaa osallistua, mahdollinen EBA Ry:n jäsennumero sekä mahdollinen seura/tiimi, alaikäiseltä osallistujalta lisäksi huoltajan nimi sekä puhelinnumero. Uusi osallistuja ja alkuperäinen ilmoittautuja sopivat keskenään ilmoittautumismaksun suorittamisesta. Liikuntaeduilla maksettua osallistumista ei voi siirtää toiselle henkilölle (liikuntaedut ovat henkilökohtaisia).

Huom! Mikäli tapahtuman ajankohtaa joudutaan siirtämään pakottavista syistä, siiryvät kaikki ilmoittautumiset automaattisesti uuteen ajankohtaan. Mikäli uusi ajankohta ei ilmoittautuneelle käy, ole yhteydessä tapahtuman järjestäjään (sini@randombikes.fi) viipymättä, viimeistään kolme viikkoa ennen uutta ajankohtaa, ja sovitaan miten edetään.